keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS JA TOIVOTUS!

Puheenjohtajan tervehdys Virtaa!-juhlanäyttelyn aattona 23.4.2014

Galleria Å:ssa on touhuttu jo useana päivänä; seiniä on maalattu, pensseleitä pesty. Teoksia on otettu vastaan, auottu lukematon määrä pakkausmuoveja ihastellen hienoja teoksia. Ohessa on vaihdettu kuulumisia, päivitetty ripustusohjeita ja teostietoja. Juotu kuppi kahvia. Etsitty mittanauhaa, naulattu ja ruuvattu. Ruuvattu ja naulattu!

Taidenäyttelyn toteutus on siis tiivistyneimmillään. Teoksien synnyttämä virtaus luo laajan kirjon oivalluksia elämästä. 79 teosta ovat löytäneet paikkaansa galleriamme seiniltä ja aloittavat reilun kaksiviikkoisen vuorovaikutuksen tilan ja yleisön kanssa. Tässä ja nyt. Yhdessä. 

Päivälleen 90 vuotta sitten perustettiin Turun Taiteilijaseura ry. Hyvää syntymäpäivää TTS!


Sini-Meri Hedberg
Turun Taiteilijaseuran hallituksen puheenjohtaja



keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

TURUN SASKIOIDEN APURAHAT JAETTIIN GALLERIA Å:SSA


Turun Saskiat järjestivät vuoden 2014 apurahojen jakotilaisuutensa Galleria Å:ssa. Apurahoja myönnettiin kahdelle kuvataiteilijalle, Anu Halmesmaalle ja Ville Laaksoselle, joista molemmat ovat myös Turun Taiteilijaseuran jäseniä.

TTS onnittelee apurahansaajia!

perjantai 11. huhtikuuta 2014

ÅBOLANDS SVENSKA KULTURFONDS UTDELNINGSFEST



Konstnärsgillet i Åbo deltog i Åbolands svenska kulturfonds utdelningsfest igår. Vi tackar fonden för ett fint program och en härlig stämning!

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

VIRTAA!




Tervetuloa näyttelyn avajaisiin torstaina 24.4.2014 klo 18-20!

Turun Taiteilijaseura ry on Varsinais-Suomen vanhin ja suurin ammattikuvataiteilijoiden yhdistys, joka täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Galleria Å:ssa nähdään yhdistyksen jäsenten Virtaa!-juhlanäyttely. 

"Virtaa!" on enemmän kuin tavallinen ryhmänäyttely – se koostuu 79 taiteilijan teoksista, jotka käyvät vuoropuhelua intiimissä galleriatilassa. Näyttelyhaku oli avoin kaikille yhdistyksen jäsenille, ja jokainen halukas sai osallistua näyttelyyn yhdellä vapaavalintaisella teoksella. Teosten aihetta, tekniikkaa tai valmistumisvuotta ei rajattu, joten näyttely tarjoaa monipuolisen kattauksen yhdistyksen jäsenten taidonnäytteitä. Teosten yllätyksellisistä kohtaamisista muotoutuu Virtaa!-näyttelyn voima ja vire – keskustelevatko teokset sulassa sovussa vai syntyykö kipakkaa kinastelua?


perjantai 4. huhtikuuta 2014

YRJÖ LIIPOLAN TAIDEMUSEON "ÄÄNIVIRTAA" - NÄYTTELYYN VALITUT TAITEILIJAT

Turun Taiteilijaseuran kesänäyttely ”Äänivirtaa” 
Yrjö Liipolan taidemuseo 4.5.–29.6.2014 

Hakemuksia saapui määräajassa kaikkiaan 27 taiteilijalta ja hakemusten taso oli erittäin korkea. Näistä hakemuksista näyttelyyn on valittu yhteensä 14 taiteilijaa. Valintatilanteessa on otettu huomioon näyttelyn kokonaiskuva, teosten vuoropuhelu ja käytettävissä oleva näyttelytila. Näyttelyn teemaksi muodostui ääni

Näyttelyyn valitut taiteilijat ovat Tonja Goldblatt, Sini-Meri Hedberg, Kati Immonen, Ollipekka Kangas, Heli Konttinen, Minnamaria Nurmi, Markku Ojala, Reija Palo-oja, Minna Parkkinen, Arja Maarit Puhakka, Oili Puolitaival, Silja Selonen, Joel Sievers ja Tiina Vainio.

Markku Haanpää kertoo näyttelyn teemasta:

"Ääni - virtaavaa aaltoliikettä. Äänen voi havaita kuuloaistimuksena, tuntoaistimuksena tai mittaamalla. Ihmisääni on kommunikaatiota, väline ymmärtää toista. Kaikki aineellinen ja aineetonkin pitää ääntä. Ääni on elävää värinää.

Meteli - Katua jyrsivä maantiepora, hetkellisesti ärsyttävää. Täysin rinnoin laulava mustarastas makuuhuoneen ikkunan takana liian aikaisin.  Entä katastrofien äänet; jotka etenevät maanjäristyksen aaltoina maankuoressa tai sitten sodan äänet. Entä ilotulitus? Ääni on mollia ja duuria.

Hiljaisuus - entä sisäinen ääni? Taide on ääntä, mitä voi ymmärtää ilman sanoja, mutta silti se puhuu. Uskon, että jokainen taideteoksen katsoja tulkitsee teosta, katsoo itseensä ja selittää kokemaansa. Ääntä voi välittää tunteilla. Ääntä ei tarvitse selittää ääneen ja sävyjen määrä on mittaamaton."

Näyttelyn avajaiset sunnuntaina 4.5. klo 11.30 Yrjö Liipolan taidemuseossa  (Hämeentie 45, 31500 Koski Tl). TERVETULOA!

torstai 3. huhtikuuta 2014

JUHLAVUODEN HUIKEAT ASSISTENTTIMME


Eveliina Tammi ja Jenna Suomalainen ovat tekemässä kanssamme juhlavuotta! 

Molemmat opiskelevat Turun yliopistolla taidehistoriaa ja toimivat Turun Taiteilijaseuran assistentteina aina lokakuulle asti. Heidän käsialaansa ovat esimerkiksi juhlavuoden kassimme, joita on painettu Vimmassa.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

HUHTIKUUN TAITEILIJA : TONI HAUTAMÄKI

Huhtikuun jäsen: Toni Hautamäki

LISÄTTY 1.4.2014
Toni Hautamäen (s. 1977) työhuoneella Turun Barkerilla syntyy ei-esittäviä, värikkäitä maalauksia. Ruudulliset teokset saavat innoituksensa usein luonnosta, mistä Hautamäki etsii erilaisia värejä yleensä kameran ja joskus myös vesivärien avulla. Maalaamisessa Hautamäelle onkin tärkeintä värien vuorovaikutus sekä teosten suhde luontoon ja ympäristöön.
Huhtikuun jäsentaiteilija on Toni Hautamäki.
Huhtikuun jäsentaiteilija on Toni Hautamäki.
”Kuvattavia asioita ei voi pukea sanoiksi, vaan ne on näytettävä maalaamalla. Maalaamisessa minua kiinnostaa juuri se, millaisia mahdollisuuksia ilmaisulla on ilman sanoja tai kerrontaa. Aiemmin en nimennyt teoksiani, mutta nykyisin yritän johdattaa katsojaa tiettyyn suuntaan teoksen nimen avulla: Katsojien tulkintojen kuuleminen on minulle tärkeää, ja joskus tulkinnat vaikuttavat työn alla oleviin teoksiin tai pidempiin prosesseihin. Maalauksen katsomiseen tulisi käyttää riittävästi aikaa, jotta sen maailmaan pääsee sisään. Maalaaminen on hidasta ja aikaa vievää aivan kuten sen tulkitseminenkin”, Hautamäki pohtii.
Perinteisen maalaamisen lisäksi Hautamäki on tehnyt ympäristö- ja yhteisötaidetta Senegalissa ja Varissuolla. Hautamäen taiteen lähtökohdat ovat amerikkalaisessa 1950–1960-lukujen abstraktissa maalauksessa ja veistotaiteessa sekä 1910–1920-lukujen avantgardistien tuotannossa. Myös vanhempi taide innoittaa.
”Nykytaide toistaa aina jotain, uusia juttuja ei juuri ole. Taiteen traditiosta ei pääse irti. Kai kaikki taiteen aiheet, teemat ja symbolit lopulta pohjautuvat antiikkiin ja Mesopotamiaan – tai kenties omaan lapsuuteen”, Hautamäki toteaa.
Hautamäki opiskeli ensin Limingan taidekoulussa, kunnes vuonna 2000 hän pääsi Turun Taideakatemiaan opiskelemaan maalausta. Vuonna 2009 Hautamäki valmistui kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta. Lopputyönään hän maalasi Tennispalatsin edustalla olevien tuuletushormien pintaan teoksenMonument to the Single-minded. Helsingissä opiskellessaan Hautamäki huomasi, kuinka kovaa taiteilijoiden välinen kilpailu voi olla, jos egot alkavat paisua.
”Uran kannalta olisin tietty voinut jäädä Helsinkiin, missä on paremmin mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja esille pääsyyn. Siellä saattaa jopa saada työn myydyksi! Muutin kuitenkin Helsingistä takaisin Turkuun, koska täällä on mukavampi olla. Olen ehkä vähän kunnianhimoton”, Hautamäki sanoo hymyillen.
Hautamäki on viime aikoina pohtinut ajankäyttöään: aikaa kuuluu paljon sellaisten asioiden parissa, jotka eivät suoranaisesti liity taiteen tekemiseen. Lisäksi sitä kuluu teosten miettimiseen, työhuoneen siivoiluun ja talouden hoitoon, eikä aikaa tunnu olevan koskaan tarpeeksi.
”Taiteilijan työhön liittyy niin paljon sellaista, mitä niin kutsuttu yleisö ei näe. Se, että haluaa rauhassa kehittyä taiteilijana, voi jonkun korvaan kuulostaa tekosyyltä sille, ettei oikeasti tarvitsisi tehdä mitään. Ihmisten kyllä ymmärtävät, ettei esimerkiksi Tero Pitkämäki pelkästään osallistu kilpailuihin, vaan ennen kilpailuja hänen on pitänyt treenata keihäänheittoa satoja tunteja. Samalla tavalla minunkin on taiteilijana kehitettävä itseäni”, Hautamäki toteaa.
Nuoren taiteilijan on Hautamäen mielestä luotava työpaikkansa itse: taiteilija on yrittäjä ja usein nimenomaan yksinyrittäjä. Monet nuoret saattavat kaiken kiireen ja rahahuolien keskellä palaa loppuun. Asiasta pitäisi Hautamäen mielestä puhua enemmän.
”Voi olla, ettei sulle tapahdu valmistuttuasi mitään pariin vuoteen. Tulee niin sanotusti tappiota, kun maksat työhuoneesta vuokraa, mutta näyttelyitä ja myyntiä ei ole. Taloudellisessa riippumattomuudessa olisi se hieno puoli, että voisin keskittyä täysin taiteeseen ja taiteen tekemiseen kuuluvaan harhailuun ja asioiden puntaroimiseen”, Hautamäki toteaa.
Hautamäki kokee itsekin olevansa vasta uransa alkuvaiheessa.
”Kysyn itseltäni päivittäin, miksi teen taidetta”, Hautamäki kertoo.
Hautamäki on huomannut, että taiteen parissa työskenteleminen on syklimäistä: välillä työskentely on todella helppoa, kun taas välillä taiteilija joutuu jatkuvasti etsimään itseään ja perustelemaan valintojaan itselleen. Samalla tavalla myös elämässä onnistumiset ja virheet vuorottelevat.
”En tiedä, kehittyykö itse taiteen laadullisuus syklimäisesti. Välillä kuitenkin ilmestyy sellaisia taiteilijoita, jotka onnistuvat kuvaamaan niin sanotusti sen olennaisen siinä hetkessä. Olen pohtinut Paul Gauguinin teoksen Mistä tulemme? Mitä olemme? Minne menemme? pohjalta, voisinko omassa taiteessani kuvata tätä aikaa tarkastellen sitä, mistä olemme tulossa ja minne olemme menossa. Tämän tyyliset ajatukset yleensä työnnetään pois mielistä, kun yhteiskunnassa on vaikeaa. Nykyisen laman aikanakin viihteen rooli korostunut: ihmiset uppoutuvat mieluummin Xboxeihinsa kuin maalausten tuijotteluun. Tällainen eskapismi on taiteilijan näkökulmasta mielenkiintoista”, Hautamäki pohtii.
Isäksi tuleminen – tai syntyminen, joksi taiteilija sitä nimittää – on saanut Hautamäen jälleen miettimään, mitä hän haluaa elämältään. Samalla hän on yleisesti pohtinut, millainen rooli taiteilijalla on yhteiskunnassa.
”En halua vain tulla vanhaksi ukoksi, jolla on paljon tauluja. Taiteilijan tulisi olla äänitorvi niille, jotka heräävät joka aamu kuudelta töihin, tai tarkkailija, joka välittää näkemäänsä yleisölle – ikään kuin vastapalveluksena yhteiskunnalle. Välillä mietin, olenko etuoikeutettu, kun olen hypännyt pois arjen aherruksen rattaista. Toisaalta joudun kuitenkin elämään tämän taiteilijan vastuun kanssa”, Hautamäki pohtii.
Hautamäen mukaan taide on paitsi osa meidän kulttuuriamme myös osa normaalia elämää. Taiteilija siis antaa taiteen kautta jotakin yhteiskunnalle, ja ansaitsee näin yhteiskunnan taloudellisen tuen. Taide on kuitenkin tämän kaiken lisäksi henkilökohtaista ja yksilökeskeistäkin.
”Teen maalauksia, osti niitä sitten joku tai ei. Teen tätä, jotta pysyn järjissäni. Maalaan siis itselleni, ja se on ollut urani kannalta aika oleellinen oivallus itselleni”, Hautamäki toteaa.
Hautamäen blogit:
Hautamäen ja Mot Mot -yhtyeen musiikkia täällä.
Teksti ja kuvat: Enni Niemelä
Turun Taiteilijaseuran 90. juhlavuoden ajan yhdistys esittelee yleisölle kuukausittain yhden taiteilijajäsenensä. Taiteilijaseuran harjoittelija Enni Niemelä haastatteli jäseniä vuoden 2013 aikana. Haastattelut julkaistaan joka kuukauden ensimmäinen tiistai Turun Taiteilijaseuran kotisivuilla ja Facebookissa.